PIDÄMME TAUKOA MÄÄRITTELEMÄTTÖMÄN AJAN!
Taisi olla aika arvattavissa, vai? Viimeksi kun Myhkää päivittelin, oli ihan alku vuosi ja tuntui siltä että olen taas saamassa otetta kennelin ylläpitoon - toisin kuitenkin kävi, kuten näette. Nyt on jo maaliskuu, enkä ole saanut mitään oikeastaan aikaiseksi vaikka aikaa on kyllä ollut. Tällä hetkellä keksityn täysillä harrastukseeni ja kaverini vievät entistä enemmän aikaa, koneella tulee oltua kyllä päivällä, mutta inspiraatiota ylläpitämiseen en ole löytänyt. Nyt kevään mittaan ajattelin, että aijon ottaa sellaisen tsempin päälle, että saan Myhkän takaisin jaloilleen ja palaamme normaaliin päivittely- sekä kisausrytmiin. Pyydän anteeksi kaikilta todella paljon laiskuuttani! Palailemme viimeistään ensi kuun alkupuolella. Tauon aikana en kisaa koirilla.
terveisin Kelmi & koirat